Legendaarinen toimittaja ja kulttuurivaikuttaja Kaisu Mikkola pohtii kolumnissaan seniori-käsitettä. Mikkola on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Seniori-Messujen mittavaa kirjallisuus- ja kulttuurisisältöä. Kirjallisuuden supertähdet, Finlandia-voittajat Hannu Väisänen ja Rosa Liksom pääsevät molemmat Kaisu Mikkolan tenttiin Oulun Seniori-Messuilla.  

Vähän yli viisikymppiset eivät kuulemma tykkää, että heitä kutsutaan senioreiksi. Olisiko semiantiikki parempi?

Kun täytin 50 – ja siitähän on jo aikaa – olin Egyptissä, täsmällisesti sanottuna Gizan pyramidien lähellä olevassa mattokaupassa, joka oli täynnä aavikkoelämänsä Kairon slummeihin vaihtaneiden beduiinien tarpeettomiksi käyneitä tekstiilejä. ”Tämä matto on semiantiikkia, se on 50 vuotta vanha”, kehui kauppias nähdessään, että olin kiinnostunut jättikokoisesta, kovaa elämää nähneestä paimentolaismatosta. Se ratkaisi ostopäätöksen: oli hienoa saada ikätoveri muistoksi syntymäpäiväreissulta ja todeta samalla edustavansa itsekin semi- eli puoliantiikkia. Siitä lähtien olen onnitellut viisikymppisiä toivottamalla heidät tervetulleiksi meidän semiantiikkien joukkoon.

Joku gallupkärttäjä soitti lankapuhelimeemme ja toisin kuin yleensä taivutti minut osallistumaan hänen haastatteluunsa. ”Onko taloudessanne alle 55-vuotiaita henkilöitä?” kuului ensimmäinen kysymys. Vastasin, ettei ole, ja seuraava repliikki kuului: ”Kiitos! Emme häiritsekään teitä enempää. Hyvää päivänjatkoa!”

En koskaan ole nähnyt omin silmin sitä legendaarista Kalevan muinaisen kesätoimittajan juttua, joka kuulemma onnistui livahtamaan lehteen ja jota yhteen aikaan siteerailtiin ainakin minulle aktiivisesti, vaikka en elämän kuuna päivänä kesätoimittajana ollessani ollut tuollaista kirjoittanut. Uutinen alkoi kuulemma näin: ”50-vuotias vanhus jäi polkupyörän ruhjomaksi eilen Oulussa.”

Löysin kerran erään jo lakkautetun lehden vuosikertaa selatessani synttärihaastattelun, jossa juhlakalua ylistettiin seuraavin sanoin: ”Ahkeran työmiehen korkea ikä ei ole murtanut hänen voimiaan, hänen luonteensa hilpeyttä ja herttaisuutta.”

Kysymys oli Uuden Suomettaren päätoimittajasta Viktor Löfgrenista/ Lounasmaasta, jonka 60-vuotispäiväjuttu julkaistiin 5.12.1903 Helsingin Kaiku –nimisessä lehdessä. Tuskin sentään kuusikymppisestä naapurilehden päätoimittajasta olisi enää sata vuotta myöhemmin, vuonna 2003, kirjoitettu samoin.

Liekö Helsingin Kaiun yli sadan vuoden takainen toimittaja esivanhempi tuolle kaupunkilegendan kesätoimittajalle? Siis hänelle, jonka väitetään vuosikymmeniä sitten kirjoittaneen 50-vuotiaasta polkupyörän ruhjomasta vanhuksesta ja jonka henkisiä perillisiä saattaisi hyvinkin olla viimekesäinen toimittaja, joka levitti suomalaiseen mediaan uutista elokuussa metsään Kittilän Jeesiöjärvellä eksyneestä 71-vuotiaasta vanhuksesta. Yhteistä polkupyörän ruhjoman ja Jeesiöjärvellä kadonneen vanhuksen mediakohtelulle oli, ettei kumpaisellakaan ollut sukupuolta. Ei ollut naista eikä miestä, oli vain vanhus.

Meikäläinen, joka on jo iät ajat kutsunut itseään vanhaksi rouvaksi, on sitä mieltä, että seniori on aika napakka ilmaisu kaikille niille ihmiselämän asiantuntijoille, jotka ovat ennättäneet omakohtaisesti elää lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän ja ovat enemmän tai vähemmän haikeina siirtymässä/ siirtyneet suuren seikkailun seuraavaan vaiheeseen.

Seniori-Messut 50+ Oulussa 16.-17.9.2017. Lue lisää tästä.