06.09.2021
Kotimainen, Legoihin erikoistunut Pii Poo tuo Rakentaja-tapahtumaan rakentelupisteen, josta eivät palikat lopu kesken.
”Odotan innolla, että pääsemme taas mukaan tapahtumiin. Tämän syksyn Rakentaja-tapahtumat ovat ensimmäiset tapahtumamme puoleentoista vuoteen”, Timo Ranto, Pii Poon tapahtumavastaava, sanoo.
Pii Poo on paitsi Legoihin erikoistunut kivijalkakauppa Helsingin Kampissa, myös erilaisten Lego-tapahtumien järjestäjä. Parhaimmillaan rakentelutapahtumissa on käynyt kahden päivän aikana peräti 15 000 Legoista innostunutta rakentelijaa.
”Tänä syksynä tietysti korona asettaa omat rajoituksensa, mutta pystymme kyllä näissäkin puitteissa toteuttamaan isot ja leveät rakentelupaikat ja näin ollen turvallisen tapahtuman”, Ranto lupaa.
Rakentaja-tapahtumassa on tarjolla kahdenlaista rakentelua: punainen rakentelupiste, jossa on noin 35 000 punaista, klassista Legon peruspalikkaa, sekä Minecraft-rakentelu, jossa palikoita on saman verran.
”Toisin kuin kotona, tällä rakentelupisteellä ei tarvitse olla huolissaan siitä, riittävätkö palikat”, Ranto nauraa.
Minecraft sopiikin Rannon mielestä hyvin Lego-rakenteluun, sillä Legothan ovat kuin tosielämän kulmikas Minecraft.
Yleensä rakentelupisteellä homma etenee siten, että yksi tekee valmiiksi yhden elementin ja jättää sen esille, ja seuraava rakentelija jatkaa tästä. Näin syntyy isompi Lego-teos.
”Legot myös yhdistävät sukupolvia, ja olen huomannut, että aikuiset innostuvat isoista rakentelupisteistä. Usein saa kuulla lapsen suusta, että ’isä, eiköhän olisi jo aika lähteä’”, Ranto nauraa.
Kahden ison rakentelupisteen rinnalla on myös Duplo-rakentelupiste perheen pienimmille.
Legojen suosio ei Rannon mukaan ole hiipumassa. Pii Poon Kampin myymälästä on muodostunut monelle fiilistelykohde, jossa käydään katselemassa myös näyteikkunoita. Niiden rakennelmat vaihtuvat neljännesvuosittain.
”Lego-harrastajat rakentavat meille erilaisia kokonaisuuksia. Myös liikkeen sisällä on esillä harrastajien rakennelmia näyttelynomaisesti.”
Pii Poo tarjoaa avun myös montaa Lego-rakentelijaa tuskastuttavaan tilanteeseen: kadonneen osan turhautumaan. Tärkeä osa on joskus saattanut joutua imuriin tai muuten kadonnut jäljettömiin.
”Meiltä löytyy myös irtopalikoita sekä kivijalkamyymälästä että verkkokaupasta”, Ranto lupaa.
Tervetuloa Pii Poon Lego-rakentelualueelle Rakentaja 2021 Oulu ja Rakentaja 2021 Rovaniemi -tapahtumiin!