Onko suunnitelmissasi järjestää tapahtuma, mutta kaipaisit organisointiin apua? Luota ammattilaiseen – Pohjois-Suomen Messut on tuottanut tapahtumia Pohjois-Suomessa vuosikymmeniä ja pitkä kokemus toimialalla on luonut meistä rautaisen ammattilaisen tapahtumien parissa.
Tarjoamme yrityksille ja yhteisöille tapahtumapalveluita asiakkaan tarpeen mukaan. Voimme keventää työkuormaasi hoitamalla tapahtuman osan, kuten ohjelmatuotannon, tapahtumamarkkinoinnin tai myyntipaikkojen myynnin. Teemme tapahtumia myös täysin avaimet käteen -palveluna, jolloin vastaamme tapahtuman järjestelyistä ja kulusta alusta loppuun. Meiltä hoituu niin pienemmät tilaisuudet kuin suurtapahtumat – jokaisessa tapahtumatuotannossa lähdetään liikkeelle asiakkaan tarpeesta.
Voit ulkoistaa tapahtumastasi meille esimerkiksi näitä osa-alueita:
Elokuussa 2019 vietettiin Vekkuleita Vestareita Vauhtipuistossa Oulun Hietasaaressa. Tapahtumassa oli ohjelmaa koko perheelle, Vauhtipuistossa pääsi huvipuiston laitteisiin ja tapahtumassa esittäytyi erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja palveluntuottajia.
Järjestimme tapahtuman yhteistyössä Vauhtipuiston ja Forum24:sen kanssa vastaten tapahtuman infrastruktuurista, digimarkkinoinnista sekä asiakkuudenhallinnasta. Myyntipaikkojen myyntiin loimme prosessin, joka mahdollisti yhteismyynnin Forum24:sen kanssa.
Olemme tuottaneet Oulun Liikekeskuksen ja BusinessOulun kanssa yhteistyössä Tiernatori-tapahtuman Oulun Rotuaarin aukiolle vuodesta 2019 alkaen. Tapahtuma on järjestetty avaimet käteen -palveluna, jolloin vastaamme tapahtuman konseptoinnista ja käytännönjärjestelyistä kokonaisuudessaan.
Tiernatori-tapahtuma on saanut kiitosta niin myyjiltä kuin kävijöiltä – myyntituotteet ovat laadukkaita käsitöitä sekä lähellä tuotettuja ruokatuotteita ja ohjelmatarjonta on monipuolista ja lämminhenkistä – joulutorin tunnelmaan sopivaa.
”On ollut ilo olla rakentamassa Pohjois-Suomen Messujen ja muiden kumppaneiden kanssa Oulun Tierna-aikaa ja tunnelmallista Tiernatoria. Pohjois-Suomen Messut on osoittautunut ammattitaitoiseksi, luovaksi ja luotettavaksi kumppaniksi tapahtumajärjestämisessä – on voinut luottaa siihen, että projektien suunnittelu ja toteutus yksityiskohtia myöten tapahtuu sovitusti uusia oivalluksia unohtamatta!”
— Riina Aikio, tapahtuma- ja markkinointipäällikkö, Oulun kaupunki, viestintä- ja tapahtumaryhmä
Anna Tiensyrjä
toimitusjohtaja
puh. +358 50 482 8599
anna.tiensyrja@pohjois-suomenmessut.fi